jenni on kesäkuu 25th, 2007

Se Juhannus tuli ja meni. Täytyy edelleen sanoa, että onneksi kyseinen juhla on vain kerran vuodessa.  Ei kai kukaan kestäisi moista kolmen päivän ilonpitoa useammin.
Mökillä vietettiin tosiaan porukalla aikaa mm. grillaamisen ja saunomisen merkeissä. Toki ilolientäkin nautittiin, minkä kohdalla täytyy kyllä todeta, ettei vanhuus ole tuonut ainakaan omalle kohdalle tietoa siihen miten olutta nautitaan kohtuullisesti.  Meininki [...]

Continue reading about Lisää viinaa, silmät liikkuu

jenni on toukokuu 20th, 2007

Oltiin tosiaan eilen Sassissa kattomassa Neon 2:sta, Miraa, Movetronia ja Hausmyllyä. Ihan hyvin ne veti, vaikkei bändit olleetkaan ihan alkuperäiskokoonpanossa. Taisivat vetää 5 biisiä per lärvä. Eturvissä oltiin kattomassa  Ahistin sitte keikan jälkeen jututtaan Neon kakkosen Jussia, sitä kiinnosti varmaan ihan kympillä mun jutut uudesta Golffistani ja Nivalasta…. No ei kaikilla voi olla samat kinnostuksen [...]

Continue reading about Eilen oli Ysärit, tänään kaikilla jysärit!

jenni on huhtikuu 10th, 2007

Oltiin lauantaina (no sunnuntaina sitte) pienellä porukalla hieman viihteen puolella. Eksyimme sitten yhteisestä ideasta laulamaan Karaokea. Kyllä se on sitten komean kuuloista kun asiansa osaava luikauttaa tutun iskelmän hämärässä baarissa.
Harmi että me emme osanneet asiaamme. Oli varmaan hirveän kuuloista. Koko ravintola yhtyi lauluun, luultavasti sen vuoksi ettei solistien hoilotus käy niin kipeästi korvaan… Hauskaa silti oli! Täytyy ehdottomasti ottaa uusiksi lähiaikoina, [...]

Continue reading about Kaikkea ei voi osata… :)

jani on maaliskuu 28th, 2007

Joo, v*tutus lukemat oli kympissä jo siitä etten saanu Metallican konserttiin lippuja, siitä puolentoistatunnin jonotuksesta huolimatta. No nyt lukemat nousi jo kahteenkymppiin kun kuulin että siellä on HIM lämppärinä. tanan tana. Olis ollu niiiiiiiin makia olla kattomassa. Muttako ei niin ei. Tämä kaikki surkeus johtuu niistä tyypeistä, jotka meni ostaan niitä lippuja itelleen isot määrät [...]

Continue reading about Onpa makia, onpa makia.

jani on maaliskuu 27th, 2007

Mikä siinä on että ihmisen pitää olla niin tunari? Jotenki sitä saa vaan yksinkertasimmatkin asiat kusemaan ja vaikkei etes yritä tehdä mitään niin pieleen menee. Olen siis sanalla sanottuna, KÄSI. En mm. osaa ajaa autoa kunnolla, en käyttää tietokonetta, saan jotenkin kaiken aina hajalle tai häviämään jne… Oho, voi paska, hupsis jne. ovat jokapäiväistä sanastoani. [...]

Continue reading about Ei niin pientä hommaa, etteikö se kusis…

jani on helmikuu 21st, 2007

…. opiskelua. Ei ole rahaa, ei aikaa, ei tietoa töistä valmistumisen jälkeen, koulutehtäviä kyllä on jne. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta, vai? Siitä huolimatta tästä vuodesta opiskelemassa, on kehittymässä elämäni yksi mukavimmista vuosista. Olen saanut uusia ihania ystäviä, elämänkokemusta, oppinut roppakaupalla uutta, pitänyt hauskaa jne. Kaikki tämä ja kaikki edessä oleva olisi jäänyt kokematta, jos olisin [...]

Continue reading about Elämä on ….

jani on joulukuu 12th, 2006

Juttua meinaan. Kirjoittasin kyllä tänne tarinaa vaikka jatkuvalla syötöllä, mutta en taida enää keksiä mitään isompaa mistä valittaa! Joten olen koonnut tähän pienemmistä narinan aiheista koostuvan “kimaran” (tästä voisi ottaa vähän vinkkejä toimintaan näin joulun alla)
-Ensinnäkin, opetelkaa ihmiset kättelemään kunnolla, mikään ei ole niin rasittavaa kuin veltto kädenpuristus- Asioidessanne myymälöissä ym. kaupungilla, huomioikaa että ette [...]

Continue reading about Kun ei irtua, niin ei irtua….

jani on lokakuu 30th, 2006

Continue reading about Olkatoppaukset nurkkaan ja takaisin arkeen

jani on lokakuu 8th, 2006

Syksy on jo pitkällä ja opiskelut maistuu ja toisinaan jopa sujuu… Ihmettelen vaan tätä Kelan tuki politiikkaa: Minulle maksetaan vain opintotukea, ei asumistukea koska asun omistusasunnossa ja Janin tulot vaikuttaa ym. ym. , ok, sen ymmärrän. Sitä en taas ymmärrä miksi helv. opiskelunoheista työntekoa rajoitetaan jollain hiton tulorajoilla, jonka ylitettyäni joudun maksamaan Kelalle niitten [...]

Continue reading about Mää en ymmärrä

jani on elokuu 16th, 2006

Olo on kuin ekaluokkalaisella: olen jälleen palannut kuluttamaan koulun penkkiä. Mukavia ovat ekat viikot ollu ja täytyy vaan ihmetellä miksi en aikaisemmin ottanu lopareita. No enivei, aloin tässä miettimään että miksi jokaisella luokalla ja työpaikassa pitää olla se yksi tosi ärsyttävä tyyppi? Mistä se johtuu? En usko että missään yhteisössä ei olla säästytty siltä tyypiltä [...]

Continue reading about Koulunpenkiltä…