Halpa kotisivupalvelu kotisivuni.org

Oletko koskaan ajatellut tekeväsi itsellesi nettisivut? Tämä saattaa kuulostaa joistakin hankalalta, vaivalloiselta tai jopa mahdottomalta koska asiasta ei ole minkäänlaista kokemusta. Huoli tästä ei kuitenkaan ole tarpeellista. Netissä on nykyään tarjolla muutamia kotisivukoneita joiden avulla omien kotisivujen tekeminen on jopa naurettavan helppoa. Ominaisuudetkin alkavat olemaan jo sitä luokkaa, että itse tekemällä ei monikaan edes osaisi kaikkia toimintoja toteuttaa, vaikka perussivut saattaisivatkin onnistua. Lisäksi ulkoasut ovat valmiiksi todella näyttäviä ja niiden muokkaaminen käy hiiren klikkauksella.

Kuten kaikissa palveluissa, on näissäkin valinnanvaraa. Itse suosittelen lämpimästi kotisivuni.org palvelua, joka tarjoaa halvat kotisivut helpolla tavalla toteutettuna. Palvelu on hintaansa nähden erittäin loistava palvelu. Kilpailijan kotisivukone on on perushinnaltaan jo kalliimpi ja siihen kun aletaan laittelemaan lisäominaisuuksia, pompsahtaa kuukausihinta äkkiä kotisivuni.org palvelun vuosihintaa korkeammaksi. Itse olen ns. beta-testaajana ja voin vakuuttaa, että kun palvelu avataan niin hinnalle saa todellakin vastinetta! Ulkoasujen muokkaus onnistuu helposti mm. kuvien, värien ja fonttien osalta. Perushintaan kuuluu palvelun kaikki ominaisuudet (mm. blogi, vieraskirja, kyselyt, kalenteri…), eikä lisäpalveluista veloiteta lainkaan.

Suosittelen tutustumaan palveluun kunhan se avataan kaikille käyttäjille julkiseksi. Nettisivujen tekeminen ei ole teknisistä taidoista kiinni, vaan jokainen joka osaa hiirtä käyttää osaa tehdä myös sivut. Jokainen voi nyt hankkia itselleen erittäin helpolla tavalla omat kotisivut, eikä hintakaan ole esteenä.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | Jätä kommentti

Pikavipit kielletään?

Tänään on uutisoitu laajasti, että pikavippien saantia tai ehtoja aiotaan tiukentaa huomattavasti tai vippien myöntäminen saatetaan jopa estää kokonaan.

YLE:n uutisissa kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja mainitsee näin:
Henkilö, joka ei voi saada muuta lainaa kuin pikavippejä, ei tosiasiassa voi olla maksukykyinen. Sitten taas henkilö, joka on kyvykäs maksamaan pikavippien huimat korot ja kulut, saa edullisempaakin lainaa, Kataja argumentoi.

Niin, mikä on edullisempaa lainaa sitten? Jos tässä tarkoitetaan pankkilainaa, niin ollaan hakoteillä. Toki pankkilainan korko on huomattavasti pienempi kuin vipeissä. MUTTA, nyt puhutaankin vipeistä joissa maksuaika on lyhyt ja summa erittäin pieni. Kysymys kuuluu, kannattaako maksaa pankille lainanavauskuluja yms. muita kuluja joita pankkilainasta menee? Väitän, että pankkilaina tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin vipit, se on erittäin hidasta saada ja papereita tulee aikamoinen nippu. Kannattaako muutaman satasen takia? Ja kuinka moni pankki on valmis lainaamaan vaikkapa 100 euroa 14 päiväksi?

Pikavippi on erittäin hyvä ratkaisu, jos sitä ostaan käyttää oikein. Jos tarvitset 100 euroa lainaksi heti, tulisiko mieleen ottaa helppo pikavippi netistä vai marssia pankkiin täyttelemään jumalaton nippu papereita joka todennäköisesti tulee kalliimmaksi kuin vippi.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | Jätä kommentti

Pikavippien mainonta muutoksen alla?

Olen viime aikoina laittanut merkille, että yhä enemmän ja enemmän on alkanut radioissa pyöriä pikavippimainoksia ja voisi jopa sanoa, että niitä on runsaasti tällä hetkellä. Aikaisemmin pikalainaajat eivät juuri ole radiossa mainostaneet, vaan asiakashankinta on ollut lähinnä affiliate ja hakukonemainonnan varassa. Samoiten olen huomannut, että myös telkkarissa pyörii muutamia pikavippimainoksia, mm. Big Brotherin yhteistyökumppanina on Everyday-pikavippi sivusto ja muutamilla pienemmillä kanavilla pyörii näyttävät mainoskampanjat mm. Euroloanilta.

Tänään sitten paukahti juuri äsken Tradetrackerilta sähköpostia, jossa kerrottin että Ege lopettaa kokonaan imyynnit. En nyt ala tähän selvittämään mitä se tarkoittaa, ottakaa selvää vaikkapa Googlen avulla jos asia kiinnostaa. Sen lisäksi OPR-Vakuus Oy:n pyörittämät Everyday.fi, Ostosraha.fi sekä Pikavippi.fi tiputtavat imyynti komissionsa aiemmasta 50%:sta 10%:iin.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Vaikea sanoa, mutta uskoisin, että pikavippiala tulee kokemaan muutoksen mainonnan puolesta ja alalla pärjäävät vain muutamat isot toimijat, jotka ovat jo aloittaneet pikkuhiljaa brändimainonnan. Alkavatko muutkin pienemmät pikavippiyritykset tiputtamaan komissioitaan jää nähtäväksi.

Affiliate-toimintaa harjoittavan puolesta tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna tulojen tippumista tietenkin. Vielä kun tähän päälle lätkäistään Googlen Panda-päivitykset, niin aika moni pikavippien parissa affiliatetoimintaa harrastava kokee vielä suurta vitutusta.

Tämä on vain veikkaus, päivitetään artikkelia vuoden kuluttua.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | 2 kommenttia

Senttihuutokaupat

Näitähän alkoi joku vuosi sitten ilmestymään kuin sieniä sateella sen jälkeen, kun fiksuhuuto aloitti toimintansa. En tiedä, käyttääkö näitä enää edes kukaan? Toivottavasti ei.

Kerran tässä vain pulpahti mieleen kun asiaa ajattelin. Jos seuraatte näiden senttihuutokauppojen etusivua, miten voi olla mahdollista, että jokaista tuotetta huutaa aina viime sekunn(e)illa vain yksi ainut huutaja? Siis vain yksi. Hinta nousee aina vain yhdellä sentillä, joka ikinen kerta.

Otetaanpa esimerkki. Huudon kohteena on vaikkapa puhelin ja huutajia on 15 kappaletta tavoittelemassa samaa puhelinta. Joka kerta kun kello käy loppuun niin huudon voittajana on eri henkilö kuin aiemmalla kerralla. Miten voi olla mahdollista, että 14 muuta huutajaa jättävät juuri tämän kierroksen väliin koska hinnan nousun mukaan (1 sentti) tuotetta huutaa vain 1 henkilö? Uskoisin, että yhtäaikaisia huutajia (varsinkin kun huuto tapahtuu aina viime sekunneilla) pitäisi olla huomattavasti enemmän/kierros, jolloin hinnan tietysti pitäisi nousta samassa suhteessa huutajien kanssa. Yksi huutaa -> hinta nousee 1 sentillä, 10 huutaa -> hinta nousee 10 sentillä. Eikö vaan? Vai olenko ymmärtänyt ihan väärin? Sama pätee vaikka huutajia olisi vain 2 ja he tavoittelisivat viime hetkellä kahdestaan huudon voittoa. Tuskin kumpikaan on niin typerä, että jättää huudon väliin jos huudosta kamppailee vain 2 henkilöä? Kuitenkin, huutajia näyttää olevan aina vain yksi kerrallaan koska hinta nousee vain ja ainoastaan sentillä. Tai jos kohteena on auto, jonka hinta nousee satoihin euroihin, niin miten helvetissä voi olla mahdollista, että joka kierroksella vain yksi huutaa tuotetta?

Kyllä nyt jotakuta kusetetaan ja oiken urakalla. Jos tuotetta huudetaan viime sekunnilla vaikka 10 henkilön toimesta, miksi hinta nousee vain yhdellä sentillä? Kyllähän softa on viilattu siten, että hinta ei nouse kuin sentin kerrallaan vaikka sata henkilöä huutaisi viime sekunnilla ihan vain sen takia, että hinta ei tuotteella nouse liian äkkiä liian korkeaksi.

Miettikääpä tätä seuraavan kerran kun huudatte.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | Jätä kommentti

Wbox HD

Antennitalouteen muuton vuoksi vanha ja hyvin palvellut Procaster PVR-6500C kaapelidigiboksi joutui “verkonpainoksi”. Tarviiko kukaan, olis myynnissä? Koska Procasteria ei enää valmisteta, oli etsittävä toinen vaihtoehto markkinoilla olevista vaihtoehdoista. Topfieldin hylkäsin heti, enkä edes harkinnut sellaista hankkivan. Toppareissa on omat ongelmansa ja muutenkin boksi on jotenki vaikeaselkoinen Procasteriin verrattuna.

Päädyin loppujen lopuksi Wbox HD2 malliin, jossa on sekä kaapeli-, että antennivirittimet. Boksista on runsaasti kirjoittelua mm. DVDplazan keskusteluissa. Rohkenin ostaa boksin, vaikka niin moni on siitä kirjoittanut huonoa. Ennen ostoa varmistin kuitenkin, että boksiin on todellakin tulossa päivityksiä. Infocarelta vastattiinkin tiedusteluun ja päivitys on jo ilmeisesti testausvaiheessa ja eiköhän se sieltä putkahda kunhan loma-aika loppuu. Elo-syyskuun aikana pitäisi ilmestyä. Boksissa on mm. ethernet-liitin, joka tällä hetkellä on tosin ilman mitään toimintoa. Futureproofina on, että boksiin voisi laitella tallennuksia etänä netin kautta. Saapa nähdä, toivottavasti joskus tulee. Tärkeämpää olisi, että muutamat pikku bugit saisi fiksattua tällä tulevalla päivityksellä. Bugit ei sinällään haittaa päivittäistä käyttöä, mutta mukavahan se olisi jos boksi olisi “täydellinen”. Wboxin bugeista löytyy lisätietoa tuosta aiemmin linkkaamastani DVDplazan keskustelusta.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen boksiin! Tallennukset ovat onnistuneet 100%:sesti ja muutenkin vehje on selkeäkäyttöinen + lisänä erittäin hyvä teksti-tv joka mm. Procasterissa oli täysin susi. Suosittelen Wbox HD2:n hankkimista jos uusi boksi on hakusella.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | 4 kommenttia

Pikavippivertailu valmis

Nonni. Nytpä sen vihdoin sain toteutettua, pikavippivertailun. Itsellä kun ei koodin kirjoitus onnistu niin sehän piti tietysti teettää. Enkä kyllä jaksa alkaa enää opettelemaankaan, koodia saa suht halvalla. Mutta näihin vippeihin sitä pitää koittaa panostaa kun ne ainakin vielä toistaiseksi toimivat. Nyt on kuitenkin vertailu tehtynä, tosin vaatii vielä pientä säätöä ja hiomista että se istuu wordpressiin nätisti.

Mutta jos siis tarvitset edullista pikavippiä, se kannattaa etsiä pikavippivertailua käyttäen. Sieltä kun valitset mieleisesi vipin, niin huomaat että hintaeroa saattaa olla melkoisesti. Tietokanta tosin on vielä hieman suppeahko, mutta lisäilen uusia lainantarjoajia viikottain. Tietojen syöttö sinänsä on helppoa, mutta tiedon kaivaminen eri laina-alan yritysten sivuilta on välillä hieman työlästä. Ikärajat ja ensivippien rajoitukset hankaloittavat tiedonkaivamista. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Pikavippejä löydät myös täältä menemällä pikavipit ja lainat sivulle.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | 2 kommenttia

Jytky tuli!

Ja niinhän siinä sitten kävi kuten hieman ounastelinkin. Perussuomalsiet saivat valtaisan äänivyöryn -> JYTKY. Hyvä! Kyllä merkit on olleet aika selvät jo jonkin aikaa. Tuuletusta todella tarvitaan ummehtuneeseen ja korruptoituneeseen eduskuntaan. Eihän kukaan jaksa katsoa, kun pikkuhiljaa asiat menevät yhä enemmän päin sitä itseään. On ollut kaikenmaailman vaalirahasekoilua, lautakasa-episodia, lahjuksia, torkkupeittoja… eihän tuota normaali kansalainen ymmärrä.

Toivon mukaan Timo Soini ja kumppanit saavat edes pientä muutosta aikaan. No, se jää nähtäväksi onko kaikki ollut vain suurta tuubaa ja lupaukset unohtuvat kuten kaikilla muillakin. Mielenkiinnolla odotan minkälainen hallitus tulee.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | 1 kommentti

Eduskuntavaalit

Eikös ne kohta ole tulossa? Asia ei sinällään hirveästi kiinnosta mutta käsittääkseni ne jossakin vaiheessa on kohtapuoliin tulossa. Itse en ole koskaan äänestänyt eduskuntavaaleissa. Presidentinvaaleissa olen äänestänyt yhdesti. Syy tähän on hyvin yksinkertainen, minulle on aivan sama ja yksi lysti kuka siellä helvetin kalliin torkkupeiton alla aikaansa viettää. Ei ole vielä niin kovaa tyyppiä ollut ehdokkaana, joka oikeasti panisi asioihin jotakin rotia. Samanlaisia oma edun tavoittelijoita kaikki, toiset enemmän ja toiset vielä enemmän. Tällaista järjestelmää en ole halunnut tukea. Joo tiedän, tyhjän lapun olis voinut käydä jättämässä, mutta enpä ole viitsinyt vaivata itseäni moisella.

Nythän tilanne kuitenkin on mikä on. On vaalirahahommaa, puoluetukihommaa, korruptioepäilyä ja ties mitä lahjuksia epäsuorasti kierrättämällä järjestöjen ja yritysten kautta. Kaikkea tuskin edes tiedämme. Sekös se kansalaista vituttaa.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että äänestäminen on perseestä, koska kukaan ei ole niin kova tyyppi joka jotakin muutosta saisi aikaan. Onneksi nyt sentään gallupit osoittavat, että MAHDOLLISESTI jotakin on tapahtumassa. Tämän takia ajattelin itsekin vaivaitua “uurnille” ja käydä oikeasti laittamassa jonkun numeron lappuseen. Numeron valitsen siten, että henkilö jota äänestän ei takuuvarmasti tule pääsemään eduskuntaan missään nimessä. Annan ääneni puolueelle ja toivon mukaan tämä auttaa saamaan jotakin muutosta asioihin. Aikaisemmin olin vahvasti sitä mieltä, että äänestämään en mene ja protestoin systeemiä vastaan tällä tavoin. Nyt kuitenkin persut näyttävät saavan jalkaa oven väliin aika vahvasti ja ajattelin kokeilla, josko heillä olisi hieman uusia tuulia tuotavaksi ummehtuneeseen systeemiin. Epäilen, mutta kerran kokeilen ja jos mitään muutosta ei tule niin sitten saa jatkossa olla. Uskon, että moni henkilö joka ei juurikaan ole äänestelyä harrastanut, saattaa nyt sen numeron käydä jättämässä, niin paljon paskaa on viime aikoina julkisuuteen tullut.

Laitan tähän mielenkiintoisen Pasi Viherahon kuvaaman videon “korruptiotalon” portailta. Kannattaa katsoa.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | Jätä kommentti

Pakkanen

Nyt alkaa pikkuhiljaa riittämään minulle nämä helvetin kovat pakkaset. No, tällä hetkellä ei näytä olevan “kuin” -24,4 astetta. Ei siinä mitään, kyllä se kova pakkanenkin menee, kunhan sitä ei jatku päiväkausia. Muutama päivä riittäisi oikeinkin hyvin. Lumen kanssakin tulee toimeen mutta pakkanen… ei ole minun hipiälleni luotu ilmiö. Auto on jäässä ja kankea, oikeinkin mukavahan se on lähteä reippaan -30 asteen pakkasesta tulittelemaan. Perse!

Kevät joutaisi jo tulla.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | 1 kommentti

Facebook spämmääminen

Moniko on törmännyt? Väitän, että 99% käyttäjistä on nähnyt spämmiä Facebookissa. On kilpailua, sovellusta, “faniryhmää”, spämmiprofiilia, mainosta ja vaikka mitä. Olen jonkun verran perehtynyt asiaan ja esimerkiksi spämmiprofiileja on aivan helvetisti, suurin osa tietysti on tehty ihan hupailumielessä, mutta osa on myös tehty ihan ammattimaiseen spämmäämiseen. Miltä kuulostaisi esimerkiksi kaveriksi tyyppi nimeltään Juoppu Hullu? Itse en voisi kuvitellakaan ottavani aivan tuntematonta tyyppiä kaveriksi. Kummasti näillä usein vain on tuhansia ystäviä, joille on helppo sitten spämmäillä vaikka mitä sovellusta ja fanisivua.

Näitä Facebook spämmiprofiileja on varmaan tuhansia, jos ei jopa kymmeniä tuhansia. Facebook taistelee kynsin hampain spämmiä vastaan ja nyt on näkyvissä, että myös pienen markkinan suomalaisiin spämmäreihin ollaan kiinnittämässä huomioita. Jonkun verran on esimerkiksi spämmiprofiileja ja sovelluksia poistettu palvelusta. Englanninkileisiin käyttäjiin ollaan puututtu jo aiemmin ja aika hyvästi spämmi saadaan karsittua Facebookista pois.

Spämmääminen on siis tehty nykyään jo aika haastavaksi Facebookissa, joskin onnistuu vielä toistaiseksi jollakin tasolla. Vahvoilla ovatkin nyt ne, jotka ovat onnistuneet keräämään kohtalaisen kokoisia fanisivuja Facebookiin.

Olen liittynyt muutamien yritysten faniksi Facebookissa ja huvittaa, kuinka osa niistä yrittää saada houkuteltua jäseniään kutsumaan lisää porukkaa faniksi, ihan ilmaiseksi. Kyllähän tuollaisella muutaman sadan fanisivulla ei ole juurikaan merkitystä suuntaan tai toiseen. 20-30 000 alkaa jo olemaan kohtalainen fanijoukko. Fanijoukon kasvattamiseen oli ennen olemassa ihan mukava työkalu/menetelmä (on oikeastaan vieläkin), mutta enää sitä ei uskalla käyttää, saattaa olla että faniryhmältä lähtevät julkaisuoikeudet, jolloin sillä ei enää teekään mitään. Tietysti ensin tarvitaan jollakin tavalla “koukuttava” ryhmä, että kukaan siihen enää viitsisi liittyä. Ihmiset ovat alkaneet olemaan jo jonkin verran varuillaan Facebookissa kaiken paskan joukossa, joten ihan mikä tahansa ei lyö itseään läpi.

Tallennettu kategorioihin Uncategorized | Jätä kommentti